Kuka Miksu?

Minä olen jo yli kuusi viikkoa vanha poika! Kasvan kovaa vauhtia rintamaidolla ja korvikkeella jota saan päivittäin lisäksi tuttipullosta.

Olen alusta saakka ollut virkeä ja jäntevä poika ja seurannut ympäristöä tarkasti. Kahden päivän ikäisenä jo tuijottelin äitiä ja isiä tiukasti silmiin sekä koitin kannatella päätäni mahallaan ollessa. Nyt näen äidin tutut kasvot jo vähän kauempaakin ja olen alkanut kiinnittää enemmän huomiota väreihin ja ääniin. Aluksi Nasse-koira näytti pelottavalta kun se tuli minua moikkaamaan leikkiensä ohessa, mutta nyt saatan vähän hymyilläkkin tutulle tummalle naamalle! Se ei kyllä naurata, jos Nasu pääsee vahingossa vähän pussaamaan, siitä olen aika hämmästynyt.

Tätä leikkimattoa olen ehtinyt kunnolla ihmetellä vasta kerran. Suurimman osan vuorokaudesta vietän äidin tissillä maitoa ja läheisyyttä tankaten. Muutenkin tykkään olla vain sylissä ja yölläkin protestoin välillä kun joudun nukkumaan "vain" äidin kainalossa eikä äiti silloin ota mua syliin. Kunhan vaan saan unen päästä kiinni niin kainalo kelpaa kyllä hyvin.
Päivisin en yleensä nuku päikkäreitä vaan mieluummin nukkuisin aamulla vaan mahdollisimman pitkään. Tissiruokailujen välissä vaan torkahtelen syliin, mutta herään heti jos jään yksin. Pullomaidosta piristyn ja sen jälkeen tykkään seurustella :) Jos oon koko päivän valvonut niin tuttipullo ja senjälkeen tissi, toimivat unilääkkeenä.

Äiti oli itse vauvana samanlainen, joten hän osasi hyvin odottaa ja varautua :)

Millaista se vauva-arki oikein on?

Se on makeaa maitokakan hajua ja maiskutusta
Jatkuvaa ihmetystä ja iloa
Se on pyykinpesua yhdellä kädellä ja pientä kitinää.

Joskus epätoivoa ja enimmäkseen onnea
Monta yksinäistä tuntia kaksin.

Se on pyllynpesua ja kadonneita harsoja
Maitoa ja pissaa molempien vaatteilla
Ihmeellisiä hymyjä ja säikähtynyttä itkua.

Pitkiä ripsiä ja ihanaa tukkaa
Riemua ja rakkautta, jota ei osaa odottaa.

Sellaista on meidän arki :)

Raskausajasta

Koko raskauden ajan ulkoilin paljon koirien kanssa. Noin puolivälissä alkoi helpottaa siihen mennessä lenkeillä vaivannut heikotus, ja pystyin tekemään taas tunninkin lenkkejä :) Sitten alkoivatkin vaivata liitoskivut alavatsalla ja häpyliitoksessa viikolla 26. Aluksi ne hidastivat menoa aika tavalla ja vatsaa särki jos rasitti itseään liikaa.

 Mutta mitä pidemmälle raskaus eteni, sen paremmassa kunnossa mä olin :) Sain nauttia loppuodotuksesta kaikessa rauhassa kotona, kun jäin kuukauden ennen äitiyslomaa lomalle töistä. Vapauteen tottui nopeasti ja tekemistä riitti kahden koiran, kodinhoidon ja vauvanvaatteiden pesun ym kanssa.

 

Liitoskivut helpottivat loppua kohden ja kuntoni puolesta jaksoin tehdä yli tunninkin lenkkejä. Eihän ne kivut toki kokonaan loppuneet, mutta niihin tottui myös. Viimeisillä viikoilla alkoi meno olla hidasta, mutta kyllä eniten edellen nautin ihanista lenkkisäistä :) Viimeisen kuukauden oli mieskin lomautettuna, ja yhdessä ulkoiltiin paljon. Se oli oikeen kiva, koska mies ei muuten ole ollut mitään lenkkeilijätyyppiä, vaikka treenaakin. Hyviä muistoja meidän vikoilta lenkeiltä ennen pikku-Miksua  :)
Myös parin ihanan työkaverin kanssa tehtiin yhteislenkkejä ja ihmeteltiin mun kasvavaa masua ja "sukkapuikkokipuja" jotka iski loppuviikoilla vähänväliä mut kaksinkerroin kävellessä :D

 37+3

Vanhempi kuva viikolta 28 :) Sori surkea laatu.

Viikkoa en muista, mutta vielä vanhempi kun tuo edellinen...

Loppua kohden poika oli kova riehumaan mahassa klo 22-24 aikoihin, ja syntymän jälkeen hänellä oli sama rytmi :) Tällaisen iltariehumisen tuloksena synnytyskin lopulta lähti vauhtiin. Mutta siitä sitten pian enemmän :)

Raskausaika oli ihanaa :) En maltakkaan odottaa, että tulisi pian jo toinen! :D No ei vaan, jos pääsen nyt opiskelemaan niin voi olla että Miksu saa vielä sisarusta odottaa. Mutta mulla kaikki sujui varsinkin loppua kohden hyvin. Kipuihin olin asennoitunut jo, joten niiden en antanut häiritä. Ne kuuluvat asiaan, kun keho on koetuksella. Tunsin itseni toki hirveäksi ryhävalaaksi, mutta raskaus oli jännittävä matka, ja olen kiitollinen että sain kulkea sen ja tuntea itseni elinvoimaiseksi ja terveeksi kokoajan. Kehoni teki tehtävänsä, ja kasvatti sisällään tämän pienen ihmeen, sitä on vaikea uskoa vieläkään :)

Sori sekava päivitys ja kuvatkin ihan päättömässä järjestyksessä. On hankala kirjoittaa ja imettää samaan aikaan ;) Me lähdemme nyt tämän pikku höpönassun kanssa mun vanhemmille, jotta pääsen taas tukanpesuun :D Mies kun on flunssassa niin ei halua vauvaa tartuttaa hoitamalla häntä silläaikaa. Välillä pitää kyllä sylissä mutta kun meinaa vallan naamalle aivastaa niin ei ole kiva... Mutta Miksu tykkää, kun pääsee katsomaan mummia :)

Pieni poika syntyi 10.05.2014!

Blogin kirjoittaminen raskauden aikana jäi jostain syystä, ensin ei vain ollut aikaa ja sitten tauko venyi jo niin pitkäksi ettei viitsinyt palata astialle.Nyt ajattelin kuitenkin elvyttää taas blogin :)

Raskaudesta ajattelin tehdä oman postauksen vielä, samoin synnytyskertomuksesta ja siitä kuinka täällä ollaan tähän asti elelty Mikael-pojan kanssa :) Myös parempaa kuvamateriaalia voin luvata, kuin tässä kännykkäkuvapostauksessa.

Tässä kuvasaastetta viimeisen kuuden viikon ajalta!

 Alla: ensimmäisiä päiviä kotona!

Viimeisimpiä kuvia, Mikael tädin sylissä! Hymyä väläytellään.

 n. 1kk

Äiti yritti saada hymyä kuvaan :)

Manduca-reppu - äidin paras kaveri :)

Lempparihommissa :)

Äidin oma pieni rakas Ihme <3

Psalmi 139:13-18 

13 Sinä olet luonut minut sisintäni myöten,
äitini kohdussa olet minut punonut.
14 Minä olen ihme, suuri ihme,
ja kiitän sinua siitä.
Ihmeellisiä ovat sinun tekosi,
minä tiedän sen.
15 Minä olen saanut hahmoni näkymättömissä,
muotoni kuin syvällä maan alla,
mutta sinulta ei pieninkään luuni ole salassa.
16 Sinun silmäsi näkivät minut jo idullani,
sinun kirjaasi on kaikki kirjoitettu.
Ennen kuin olin elänyt päivääkään,
olivat kaikki päiväni jo luodut.
17 Kuinka ylivertaisia ovatkaan sinun suunnitelmasi,
Jumala,
kuinka valtava onkaan niiden määrä!
18 Jos yritän niitä laskea, niitä on enemmän kuin on hiekanjyviä. Minä lopetan, mutta tiedän: sinä olet kanssani.