2. Neuvolakäynti

Neuvolassa meni kaikki hyvin. Aluksi kävin antamassa pissanäytteen, joka oli puhdas. Hoitaja kyseli kuulumiset ja jotain turhaa siinä taas jutusteltiin. En oikeen tykkää meidän neuvolatädistä, eikä vissiin moni muukaan. Se on sellanen vanha tantta jolla on aika vahvat mielipiteet kaikesta. Ikävintä on se, ettei hän kuuntele potilaitaan. Saattaa kysyä kysymyksen, eikä sitten viitsi kuunnella vastausta loppuun vaan keskeyttää siirtymällä seuraavaan asiaan. Ei siis tunnu olevan aidosti kiinnostunut. Vähän sellainen päällepäsmäri. Lääkäri oli tosi mukava. Ilmeisesti hän on kuitenkin jäämässä lomalle tai jotain, koska sanoi että me tavataan seuraavaksi vasta rv37. :o Harmi, koska hän oli aidosti kiinnostunut ja huomaavainen. Tutki mun kohdunkaulan, joka olikin aikamoinen toimenpide, koska mulla on ulkosynnyttimien vulvodynia ja kammoan tuollaisia toimenpiteitä. Hieno homma synnytystä ajatellen. :o Lopuksi kuunteli dobblerilla sydänäänet. Anturi ehti juuri ja juuri koskettaa ihoa, kun jo kuului reipas tykytys! Oli aika jännä, nauroin melkeen ääneen omille epäilyksilleni taas.

Piti anopin kanssa tänään mennä katsomaan sitä kehtoa, mutta koska löydettiin tarkemmin tutkimalla edullisempiakin vaihtoehtoja, päätettiin perua kaupat ja odottaa vastausta muualta. Käytiin kuitenkin kaupungissa asioilla ja lastentarvikeliikkeessä tutkimassa. Sekä lopuksi mun vanhemmilla kahvilla, anoppi tapas heidät eka kertaa! :D Appi onkin mun vanhemmat tavannut aiemmin. Mukavaa oli :)

Otin tänään masukuvan, jota en nyt sit osaa laittaa tähän kun pitäis olla joku Google+ sovellus puhelimessa. Enkä saa ladattua sitä kun siihen tarvis jonkun prkl salasanan jota en tiedä kun tää ei oo alunperin mun puhelin. Voi piip.
Mut sellaista tänne. Pientä hipsuttelua tuntunut vatsassa taas pitkin päivää :)

Huomenna neuvola!

Ja huomenna tulee 16 viikkoa täyteen. Jännittää aika tavalla neuvola. Mitä jos sykettä ei enää näykään? En tiedä miks mulla on taas tällainen pelko. Onneksi neuvola on jo 8:30 aamulla, niin ei tarvitse sitten loppupäivää jännittää.

Mikäli kaikki on vielä hyvin, mennään anopin kanssa katsomaan tori.fi kautta löytynyttä nättiä kehtoa päivällä. Mulla on kyllä niin ihana anoppila, että voi onnea sentään. Kaksi pikkusiskoakin sieltä löytyy isomman sisarusparven lisäksi, yhteensä 5 lasta. Pienemmät ovat 6- ja 10-vuotiaat. Mä ja Nekku ollaan aina tervetulleita, kun rakas on töissä. Huomennakin siellä taitaa mennä melkeen koko päivä. Hyvä kyllä senkin puolesta, kun anoppi on niin käytännönläheinen ihminen, että osaa mua neuvoa kaikissa hankinnoissa ja muuta. Lisäksi anoppi on melkeen valmis sairaanhoitaja ja perheen vanhin sisko (jolla la lähestyy) ensihoitaja. Joten kyllä on apukin lähellä jos tulee joku hätä.
Olen kyllä niin valtavan iloinen ja kiitollinen tästä uudesta perheestä, johon mut on otettu avosylin vastaan. :)

Nyt tarvis varmaan painella yöpuulle. Tuskin kyllä unta saan kun nukuin niin pitkään tänään, ja jännitän tuota aamua yksinään tuolla.
Sain äsken kyllä hyviä ja huonoja uutisia samassa paketissa... Tämän viikon jälkeen rakkaalla on edessä tod näk jonkun mittainen lomautus. Huonoa siinä on tietysti rahatilanteen muuttuminen. Onneksi on tulossa reilut veronpalautukset kummallekkin. Ihanaa on se, jos saan pitää rakkaani täällä kotona jonkun aikaa. Se on kyllä niin kertakaikkiaan luksusta <3

Mutta koitan kirjoitella neuvolakuulumisia huomenna!

Kropasta!

Meinasin vähän tehdä postausta siitä, miten mun keho on muuttunut raskauden myötä. Laitoin koneelle vähän ENNEN-kuvia, mutta JÄLKEEN-kuvia ei nyt ole, koska puhelimeni hajosi ja kaikki kuvat menivät sen mukana.. Nyt en yövuorossa turvonneella masulla jaksa alkaa kuvailemaan massua, koitan ryhdistäytyä asian suhteen jatkossa :)

Olen siis ollut kova treenaamaan salilla, ja vielä kesän alkaessa mulla oli cockerspanielin lisäksi saksanpaimenkoira, joka tarvitsi todella paljon lenkitystä. Lisäkiloja ei siis päässyt kertymään, vaikka olenkin aina ollut herkkusuu. Välillä söin terveellisemmin ja välillä herkuttelin enemmän, pidin kuitenkin huolen siitä että saan riittävästi proteiineja ja hyviä hiilareita. En ole treenannut ulkonäön takia vaan ollut aina enemmän kiinnostunut itseni ylittämisestä ja voiman kasvattamisesta, mutta välillä tuli otettua kuvaa siitäkin, mitä tuloksia treeni sai kropassa aikaan. Kyllä ulkonäkökin on ollut tärkeä asia, niinkään en ollut tarkka siitä paljonko rasvaa on kertynyt, vaan paljonko on lihasta tullut lisää... Vatsalihaksetkin kertoivat vaan voimasta keskikehossa, joka mulle meinaa parempia tuloksia kyykyssä, yms... Voima on siis mun juttu, vaikka en luonnostaan mikään voimanainen ehkä ole. Kaiken eteen on tehty helvetisti töitä :)

Nyt olen joutunut muuttamaan ajattelumaailmaa raskauden ajaksi ihan kokonaan. Ei näy ainakaan rentona seistessä yhtäkään vatsalihasta. Muutkaan lihakset eivät ole enää niin esillä, kun en saa enää syödyksi tarpeeksi proteiinia - on syötävä sitä mikä maistuu, kun välillä tuntuu ettei maistuisi oikeen mikään.

Mun kunto romahti raskauden alussa niin pohjalle, että salin lisäksi lenkkeilykin jäi jossain vaiheessa ihan kokonaan. Olo ei vaan ollut terve. Nyt yritän kuntoa kohottaa taas sen verran mitä pystyy ja jaksaa... Tällä hetkellä ei vaan saa itseä repiä, ettei pikkuiselle käy huonosti <3 Todella helposti edelleen raskaan liikkumisen jälkeen tulee heikottava olo ja ruokaa on saatava äkkiä naamariin.

Hyvin olen kuitenkin salilla pärjännyt taas, ja vaikka painot on pienemmät, niin olo on terve :) Uskon että vauvan syntymän jälkeen saan taas hyvin treenistä kiinni, jos vaan kykenen pitämään lihasten peruskuntoa yllä.

Ai että, ehkäpä joskus vielä näytän tältä. Perhaps not. Jälkikasvu tietysti menee kaiken edelle, mutta kyllä äidin täytyy myös voida hyvin. Mä voin hyvin silloin kun voin vahvasti ;)

 

Bodaus-lehteen treenikuvaa.

On se kyllä kieltämättä haikea ajatella, että mun vatsanahka ei tule enää koskaan varmaan näyttämään tolta. Onneksi on sentään muutama kuva säästynyt ihmeteltäväksi :D Voin niillä sitten ylpeillä, kun nahka roikkuu :D Vaikutan varmaan hirmu pinnalliselta. Elämä on muuttumassa todella monella tapaa nyt, eikä mitenkään vähäisimpänä ole muutos joka kohdistuu mun kehooni. Se on kuitenkin tuottanut mulle ylpeyttä ja onnistumisen tunnetta monta kertaa tällä nimenomaisella saralla. Nyt se on tuottamassa sitten ylpeyttä aivan toisella tavalla :D

Raskaus on onnellinen asia, ja tässä istuessani ja tunnustellessani vatsassa tapahtuvaa myllerrystä - höyhenenkevyitä kopsahduksia ja tuskin havaittavaa tutinaa - en kadu mitään. Olen valtavan onnekas, kun kehoni toimii sille tarkoitetulla tavalla. Se suojelee hellästi sisälläni kasvavaa elämää.
Se ei ole niin vahva, kuin ennen. Mutta se on tarpeeksi vahva tärkeimpään tehtäväänsä; kannattelemaan pientä nyyttiä. Vaikkapa suojelemaan pimeillä kujilla.

15+2 eikä mitään uutta täällä...

Täällä blogissa on hiljaista, kun ei oikein tunnu olevan mitään kirjoitettavaa. Maha näyttää suurin piirtein samalta kuin on näyttänyt monta viikkoa. Vointi on ihan hyvä... Erikoista väsymystä ei nyt ole ollut, vaikka uni maistuukin nykyään aikaisemmin kuin ennen raskautta. Jotenkin olo on nyt taas niin normaali, että raskaana oleminen on jotenkin hölmö ajatus. Että minäkö? Eeei... Enää en yhtään ihmettele niitä tapauksia kun nainen ei ole huomannut olevansa raskaana ennenkuin ties kuinka pitkällä..
Olisi siis kiva jos olisi vaikka dobleri jolla kuunnella sydänääniä... Tosin, olen melko varma, että tarkkaavaisena tyttönä olen tuntenut liikkeitä jo pidemmän aikaa. Tunnetta on vaikea selittää... Se on enemmänkin aavistus kuin fyysinen tunne... Sellaista höyhenenkevyttä nykimistä ja välillä joku yksittäinen selkeämpi nippaus :) En ole siitäkään viitsinyt vielä kirjoittaa kun liikkeet eivät vielä ole selkeitä. Eilen vaan oli sellainen päivä, että se "aavistus" oli jotenkin vahvempi. Yleensähän esikoisen liikkeitä ei vielä tunneta viikkoihin, mutta olen käsittänyt, ettei se mahdotonta ole, jos tuntee kehonsa hyvin.

Oli pientä flunssaa ja kuumetta tuossa puolitoista viikkoa sitten. Olin tosi väsynyt, enkä käynyt viikkoon salilla. Nyt taas olen päässyt käymään, mieluiten käyn loppuviikosta kolmena päivänä rakkaan kanssa yhdessä - jotenkin salimotivaatio on niin heikko tällä hetkellä etten sa sinne yksin raahauduttua. Enää kun ei pysty kaulasuonet pulistellen tekemään uusia omia enkkoja tai hulluja super- ja pudotussarjoja... Tylsää pelkästään pitää perus lihaskuntoa yllä! Mutta pakko se on... Jaksaa synnytyksen paremmin, eikä tarvi sitten aloittaa aivan pohjamudista synnytyksen jälkeen..
Eilen sain salikaveriksi yhden parhaista ystävistäni, joka opiskeleekin tällä hetkellä personal traineriksi. Olipas hauska, kun sain häntä neuvoa ja ohjata sentään vielä.. Kyllä kai se kokemus opettaa enemmän, kuin koulun penkki ;) Ja toki kannusti huomata, että olen vielä kumminkin vahvempi vaikka oli niin pitkä taukokin alkuraskaudesta ja treenipainot tippuneet aika lailla entisestä. Olen kyllä salilla aina ollu suht kilpailuhenkinen ;)

Tulipas tätä tekstiä nyt kuitenkin aika paljon, vaikka itse raskauteen liittyen ei oikein kerrottavaa olekkaan. Uusia hankintojakaan en ole nyt tehnyt - jonkin verran käytettyjä pieniä vaatteita löytyy saunasta, odottavat pesua ja silitystä. Anoppi hommasi meille ilmaiseksi sellaisen sirrettävän hoitopöytä-vanna systeemin, jonka saan varmaan kuvattua jossain kohtaa blogia varten. Itse en olisi sellaista ostanut, mut kun nyt kerran ilmaiseks saatiin. Oma äiti oli ostanut vauvalle ihanan torkkupeiton, jonka näytti mulle mutta ei kuulemma annakkaan ihan vielä :) Synttärit ja joulukin tulossa :)

Nyt pitäis vähän siivoilla ja tehdä ruokaa. Broilerpestolasagne, mun lempiruoka, pitäs kokata tänään. Rakas saapuu töistä kotiin <3 Tätä torstaita odotan joka viikko kuin kuuta nousevaa, ja usein oonkin viettänyt osan näistä yksinäisistä öistä muualla. Vanhempien tykönä, tai kuten tällä viikolla, anoppilassa ja siskoni tykönä.
Valitettavasti en pääse murun viereen tänäänkään nukkuman, koska edessä kolme yövuoroa. Hyh. Toivon mukaan esimies noudattaa toivettani, eikä niitä minulle enää laita.

Anteeksi kirjoitusvirheet, puhelimen näyttö säpäleinä! Hyvää viikonloppua kaikille :)

14+1

Hupsista, ompas pitkä postaustauko! Nytkään en saa aikaiseksi enkä kerkiä mitään hienoa kuvapostausta tekemään, voih :/

Melkein kaks viikkoa vierähtänyt 12vkon ultrasta. Oli liikuttavaa katsella, kun vilkas pieni ihminen möyri siellä mahassa. Ihmeellistä se kyllä oli. Mieskin sanoi jälkeenpäin, että tuntui kun hänen sydän olis valloitettu taas :') Kaikki oli siis hyvin, niskaturvotusta saatiin enimmillään 1,2mm eli ihan normaalisti. Myöskään mun verikokeet eivät antaneet viitettä huoleen. Vauva oli hyvän kokoinen, sillä hetkellä pää-perä mitaksi saatiin n. 6,6cm :) Nyt hän on tietysti taas jo kasvanut.

Toisin kuin mun maha. Mun maha on hävinnyt!! Tuntuu ihan oudolta ja pelottavalta ; eihän se vauva ole voinut sieltä mihinkään kadota :o Ihan pienenpieni kumpu löytyy enää navan alapuolelta. Viikko 15 siis menossa, ja mä näytän niin normaalilta kun voi vaan olla. Taas vaihteeksi sellainen olo, että koko raskaus oli vaan unta! Haluan mun mahan takaisin, jotta tiedän että kaikki on hyvin :( Neuvola vasta kahden viikon päästä, kun jouduin sen töiden takia siirtämään. Auttakee, mitä tämä tarkoittaa?! :o