15+2 eikä mitään uutta täällä...

Täällä blogissa on hiljaista, kun ei oikein tunnu olevan mitään kirjoitettavaa. Maha näyttää suurin piirtein samalta kuin on näyttänyt monta viikkoa. Vointi on ihan hyvä... Erikoista väsymystä ei nyt ole ollut, vaikka uni maistuukin nykyään aikaisemmin kuin ennen raskautta. Jotenkin olo on nyt taas niin normaali, että raskaana oleminen on jotenkin hölmö ajatus. Että minäkö? Eeei... Enää en yhtään ihmettele niitä tapauksia kun nainen ei ole huomannut olevansa raskaana ennenkuin ties kuinka pitkällä..
Olisi siis kiva jos olisi vaikka dobleri jolla kuunnella sydänääniä... Tosin, olen melko varma, että tarkkaavaisena tyttönä olen tuntenut liikkeitä jo pidemmän aikaa. Tunnetta on vaikea selittää... Se on enemmänkin aavistus kuin fyysinen tunne... Sellaista höyhenenkevyttä nykimistä ja välillä joku yksittäinen selkeämpi nippaus :) En ole siitäkään viitsinyt vielä kirjoittaa kun liikkeet eivät vielä ole selkeitä. Eilen vaan oli sellainen päivä, että se "aavistus" oli jotenkin vahvempi. Yleensähän esikoisen liikkeitä ei vielä tunneta viikkoihin, mutta olen käsittänyt, ettei se mahdotonta ole, jos tuntee kehonsa hyvin.

Oli pientä flunssaa ja kuumetta tuossa puolitoista viikkoa sitten. Olin tosi väsynyt, enkä käynyt viikkoon salilla. Nyt taas olen päässyt käymään, mieluiten käyn loppuviikosta kolmena päivänä rakkaan kanssa yhdessä - jotenkin salimotivaatio on niin heikko tällä hetkellä etten sa sinne yksin raahauduttua. Enää kun ei pysty kaulasuonet pulistellen tekemään uusia omia enkkoja tai hulluja super- ja pudotussarjoja... Tylsää pelkästään pitää perus lihaskuntoa yllä! Mutta pakko se on... Jaksaa synnytyksen paremmin, eikä tarvi sitten aloittaa aivan pohjamudista synnytyksen jälkeen..
Eilen sain salikaveriksi yhden parhaista ystävistäni, joka opiskeleekin tällä hetkellä personal traineriksi. Olipas hauska, kun sain häntä neuvoa ja ohjata sentään vielä.. Kyllä kai se kokemus opettaa enemmän, kuin koulun penkki ;) Ja toki kannusti huomata, että olen vielä kumminkin vahvempi vaikka oli niin pitkä taukokin alkuraskaudesta ja treenipainot tippuneet aika lailla entisestä. Olen kyllä salilla aina ollu suht kilpailuhenkinen ;)

Tulipas tätä tekstiä nyt kuitenkin aika paljon, vaikka itse raskauteen liittyen ei oikein kerrottavaa olekkaan. Uusia hankintojakaan en ole nyt tehnyt - jonkin verran käytettyjä pieniä vaatteita löytyy saunasta, odottavat pesua ja silitystä. Anoppi hommasi meille ilmaiseksi sellaisen sirrettävän hoitopöytä-vanna systeemin, jonka saan varmaan kuvattua jossain kohtaa blogia varten. Itse en olisi sellaista ostanut, mut kun nyt kerran ilmaiseks saatiin. Oma äiti oli ostanut vauvalle ihanan torkkupeiton, jonka näytti mulle mutta ei kuulemma annakkaan ihan vielä :) Synttärit ja joulukin tulossa :)

Nyt pitäis vähän siivoilla ja tehdä ruokaa. Broilerpestolasagne, mun lempiruoka, pitäs kokata tänään. Rakas saapuu töistä kotiin <3 Tätä torstaita odotan joka viikko kuin kuuta nousevaa, ja usein oonkin viettänyt osan näistä yksinäisistä öistä muualla. Vanhempien tykönä, tai kuten tällä viikolla, anoppilassa ja siskoni tykönä.
Valitettavasti en pääse murun viereen tänäänkään nukkuman, koska edessä kolme yövuoroa. Hyh. Toivon mukaan esimies noudattaa toivettani, eikä niitä minulle enää laita.

Anteeksi kirjoitusvirheet, puhelimen näyttö säpäleinä! Hyvää viikonloppua kaikille :)

14+1

Hupsista, ompas pitkä postaustauko! Nytkään en saa aikaiseksi enkä kerkiä mitään hienoa kuvapostausta tekemään, voih :/

Melkein kaks viikkoa vierähtänyt 12vkon ultrasta. Oli liikuttavaa katsella, kun vilkas pieni ihminen möyri siellä mahassa. Ihmeellistä se kyllä oli. Mieskin sanoi jälkeenpäin, että tuntui kun hänen sydän olis valloitettu taas :') Kaikki oli siis hyvin, niskaturvotusta saatiin enimmillään 1,2mm eli ihan normaalisti. Myöskään mun verikokeet eivät antaneet viitettä huoleen. Vauva oli hyvän kokoinen, sillä hetkellä pää-perä mitaksi saatiin n. 6,6cm :) Nyt hän on tietysti taas jo kasvanut.

Toisin kuin mun maha. Mun maha on hävinnyt!! Tuntuu ihan oudolta ja pelottavalta ; eihän se vauva ole voinut sieltä mihinkään kadota :o Ihan pienenpieni kumpu löytyy enää navan alapuolelta. Viikko 15 siis menossa, ja mä näytän niin normaalilta kun voi vaan olla. Taas vaihteeksi sellainen olo, että koko raskaus oli vaan unta! Haluan mun mahan takaisin, jotta tiedän että kaikki on hyvin :( Neuvola vasta kahden viikon päästä, kun jouduin sen töiden takia siirtämään. Auttakee, mitä tämä tarkoittaa?! :o

voi ihanuus!

Mitä tähän voi muuta sanoa? Siellä se pikkuinen polski ja möyri <3

Lisää kerron myöhemmin. Tänään on ollut ihana päivä <3

Kaksi yötä ultraan on...

Juu ja laskin aivan itse.
Eilen tuli sitten se 12 rv täyteen ja tänään on siis 12+1. Niin se aika vaan matelee eteenpäin.. Toisaalta ollaan kauhean pitkällä jo, mut toisaalta kohta kulunu kolme viikkoa siitä kun nähnyt että mahassa todella on elämää ja tää aika nt-ultraa odotellessa menee tooodella hitaasti.

Tyhmästi mulla on huomenna työpaikan virkistyspäivä ja mennään syömään & leffaan. Pitäisi siis vielä siellä siviilivaatteissa pitää masu piilossa. Voi hitto ku olis toistepäin, et vois jo antaa ihmisren sitten ihmetellä sitä kasvavaa kumpua. Mut ei viitti, kun varmuus tulee vasta seuraavana päivänä. Hohhoijjaa!!

Vointi on ollut edelliseen pariin kuukauteen verrattuna tosi reipas ja hyvä. Nyt sitä vasta jälkeenpäin huomaa, kuinka kuolemanväsynyt oli! Koko siis kahdennentoista viikon olo ollut tosi normaali, mikä kanssa vähän epäilyttää... Jänskää on!

Ihan varma olen että jos siellä kunnossa ollaan, niin tyttö on tulossa. Ja tytölle on nimikin jo mietittynä :) Ei nyt ihan satavarmaa tosta nimestä, mut kumminkin...

Mutta nyt vaan odotellaan tuota perjantai aamua jännityksellä. Varmaan kirjoittelen tänne sitten viikonloppuna viimeistään uutiset!

Jos kaikki on kunnossa, ajattelin myös tehdä postauksen mun muuttuvasta kehosta. Siihen koittaisin saada kuvia, miltä olen aiemmin näyttänyt ja miltä nyt viime viikkoina. On kuulkaas sikspäkki kadonnut!!

Kuulemisiin! :)

Oireetonta oloa...

Taas tuntuu pitkästä aikaa sille, ettei olis raskaana ollenkaan. Pahoinvointi ja väsymys hellittäneet aija lailla. Alavatsan pieni pömpötys ja nännien arkuus on ainut mikä muistuttaa...

Huoh. Ultraan on yli viikko aikaa.

Kyllähän tässä kohtaa jo saakin pahoinvointi ja väsymys alkaa hellittämään, tänäänhän tuli jo 11 viikkoa täyteen. Mutta olo on vaan niin epätodellinen... Ei vaan oo yhtään sellanen raskaana -olo.

Tunteiden aallokossa

Nyt on menossa 10+3 ja nt-ultra on kahden viikon päästä. Pahoinvointi ja väsymys eivät ole juurikaan helpottaneet, ja välillä on ollut aika kurjia päiviä. Myös mies oli pois tällä kertaa maanantaista perjantaihin, ja olo on ollut välillä yksinäinen. Tekemistä kyllä olisi, ellen olisi vuorotyössä - tuntuu etten viime aikoina muuta oo tehnytkään kuin sinnitellyt iltavuorossa ja koomannut kotona. Koiran kanssa oon jaksanu jonkun verran lenkkeillä ja la & su pitäs raahautua taas salille. Ihan kyllä mukavaa, kun on murun kanssa yhteinen harrastus :)

Raskaus on aiheuttanut viime viikkoina hyvin ristiriitaisia tunteita. Sellaisiakin, joita kai kutsutaan raskauden "kielletyiksi tunteiksi". Tämä on todella nimenomaan ristiriitaista... Toivoin tätä raskautta salaa kovasti, ja koko ajan jännitän ja olen jännittänyt, että onko tuolla pienellä olennolla kaikki hyvin. Ultrissa käydessä oma sydän tykyttää jännityksestä, ja pienen sykkeen näkeminen ruudulla on tuonut hymyn huulille.
Kuitenkin viime aikoina olen todella paljon miettinyt sitä, miten osaan tälle pienelle ihmisen alulle sitten olla äiti.
Mitä jos en osaakkaan rakastaa? Mitä jos en osaa pitää huolta? Jos sidettä minun ja hänen välille ei synny?? Mitä, jos olen liian itsekäs ihminen äidiksi?
Sen tiedän, että tätä päätöstä emme ehtineet harkita, emmekä tätä pientä hartaasti odottaa ja toivoa, kuten monet joutuvat pitkäänkin. Tiedän kyllä, että haluan elämääni lapsia, mutta olisiko pitänyt olla vielä kahdestaan?

Nyt näitä on myöhäistä miettiä. Raskauden keskeyttämistä en hyväksy eikä sellainen ajatus ole koskaan ollut vaihtoehto. Ei olisi missään tilanteessa minulle.

Mutta nämä ovat vain ajatuksia, jotka välillä yrittävät tehdä tässä pääkopassa pesää. Lähetän ne lentoon, jonnekkin kauas pois. Jos jotain toivon, hartaasti ja sydämestä, niin sitä että meidän ihmeellisellä elämän alulla on kaikki hyvin. Että hän saisi syntyä terveenä. Tai millaisena hänet sitten vain tänne lähetetäänkin. Että hän saisi olla onnellinen.
Ja rakastettu. Kyllä hän on rakastettu jo nyt, vaikka äiti välillä miettiikin, miten osaa sen näyttää ja osoittaa...
Uskon kuitenkin, että kasvan tässä matkan varrella, rakastamaan yhä vahvemmin. Niin hänen isänsäkin kasvaa. Odotan, että saisin nähdä hänen pienet kasvonsa ruudulta, laskea ihmeelliset sormet ja varpaat. Tuntea ensimmäiset liikkeet ja nauraa kun maha jo tutisee potkuista. Yhdessä rakkaan kanssa <3

Rakas Taivaan Isä, opeta minua rakastamaan tätä lasta, ja olemaan hyvä äiti! Siunaa ja suojele häntä tuolla minun sisälläni ja täällä maailmassa kun hän saapuu! <3

10+0 :)

Kirjotin tänne pitkän postauksen torstaina, jonka sit puhelimeni heitti bittiavaruuteen. En siis viitsi nyt pitkästi kirjottaa, jos kuitenkin katoaa.
Kuulumisia:

- Neuvolassa meni hyvin. Ultrattiin, ja pikkuisen syke näkyi silloin edelleen <3
- Meillä oli kiva viikonloppu, yhtään kertaa ei tullut kiukuteltua rakkaalle, mikä on tältä hormoonihirviöltä hyvin. Nyt taas jo kova ikävä :'(
- Olen salilla nyt päässy käymään reilu viikon ajan ja kohta pitäs tästä raahautua sinne taas. Koitan tehä sellasia liikkeitä jotka kuormittaa sopivasti, kuitenkin aika perusliike linjalla.. Tänään mm. askelkyykkyä :o On tuntunu olo terveeltä!
- Lenkkeillä jaksan reipasta kävelyä silti vaan n. 45min kerrallaan, sit tulee jo heikotus :o Johtunee kasvaneesta verimäärästä kehossa.
- Sit hauska juttu: mun maha on ihan jäätävä :D
Oon koittanu sitä peittää ja piilotella, mut rakkaan ja läheisten kanssa oon sitä nauranut. Mulla on ilmeisesti eteenpäin kallistunut kohtu, ja kun muuten oon suht hoikka niin erottuu kyllä NIIN selvästi! En osaa näköjään kuvaa siitä puhelimella lisätä, höh.
- Etomista on aamupäivisin edelleen välillä, joskus vähemmän mut esim eilen oli ihan kunnon olot töissä :/ Oon kuitenkin päässyt vähällä kun en oo joutunut kertaakaan oksentaa tai muuta!

Sellasta tänne, lyhyesti! Nyt alkamassa jo rv 11! Kyllä menee nopeesti aika. Nt- ultra on 25. päivä, siihen saakka täytyy vielä koittaa pitää maha piilossa! Tosin miehen mukaan se oli niin pystyssä sunnuntaina salilla, ettei mun muka löysä paita sitä saanut piiloon yhtään. Hah, aika huvittavaa! Saapahan ihmiset ihmetellä... Meidän salilla kun kaikki tuntee toisensa... Mut nyt sinne salille siis taas!